Siirry pääsisältöön
Agriculture and rural development

Vanille de l’île de La Réunion SMM

Suojattu maantieteellinen merkintä (SMM) takaa, että vähintään yksi tuotanto-, jalostus- tai valmistusvaiheista tapahtuu kyseisellä alueella.

Alkuperä

Vanilja on peräisin Keski-Amerikasta, josta espanjalaiset valloittajat eli konkistadorit toivat sen Eurooppaan vuonna 1721. Eurooppalaiset aristokraatit ja kuninkaalliset ihastuivat eksoottisen mausteen herkkään aromiin, minkä vuoksi Euroopassa yritettiin käynnistää vaniljan suurtuotantoa noin sadan vuoden ajan siinä kuitenkaan onnistumatta. Vuonna 1821 Vanilla planifolia -laji vietiin Pariisin kasvitieteellisistä puutarhoista Réunionin saarelle, jossa se menestyi.

Vaniljakasvin kukat täytyy pölyttää, jotta kasvi tuottaa hedelmää ja saadaan mausteena käytettävää vaniljaa. Keski-Amerikassa kasvilla oli luontainen pölyttäjä, kotoperäinen pieni piikitön Melipona-suvun mehiläinen. Réunionilla ei kuitenkaan ollut yhtään vaniljan pölyttämiseen soveltuvaa hyönteis- tai lintulajia. Sen vuoksi saarelle istutettu vanilja ei tuottanut hedelmää 20 vuoteen.

a mountain range with green hills and blue sky
The mild and humid weather conditions on the eastern part of La Réunion promote the aromatic compounds of the vanilla pods. © Adobe
Гравиране на Edmond Albius
12 year old slave Edmond Albius discovered the technique for manual pollination which is still used today. © Antoine Roussin

Kasvitieteestä kiinnostunut 12-vuotias Edmond Albius keksi vuonna 1841, miten vaniljakasvin voi pölyttää käsin. Albius onnistui hedelmöittämään kasvin, kun hän nosti kukan heteet ja luotin erottavaa kalvoa puutikun avulla ja hieroi sormillaan varovasti heteitä ja luottia toisiinsa. Tämän menetelmän ansiosta vaniljaa voitiin lopultakin tuottaa nopeasti ja kannattavasti eri puolilla maailmaa.

Lähes kaikki vanilja pölytetään edelleen samalla Albiusin keksimällä menetelmällä. Vaniljan tuotannolla on ollut kautta historian merkittävä asema Réunionin taloudessa. Sitä todistaa vaniljaköynnöksen näkyvä paikka alueen vaakunassa, jonka suunnitteli kuvernööri Émile Merwart vuonna 1925.

Vanille de l’île de La Réunion -vaniljan maailmanlaajuinen maine perustuu sen ainutlaatuiseen aromiin, joka puolestaan johtuu sen luonnollisista kasvuolosuhteista ja tuottajien asiantuntemuksesta. Réunionin saarella tuotetun vaniljan ainutlaatuisuus tunnustettiin vuonna 2021, jolloin vanilja sai suojatun maantieteellisen merkinnän (SMM).

Tuotanto

Vanille - pollination
The plant is pollinated by lifting up the wall separating the plant’s male and female organs and gently rubbing them together. © La terre est un jardin
A person holding a toothpick to a plant

Vanille de l’île de La Réunion SMM -vaniljan viljelyn ja jalostuksen täytyy tapahtua saaren itäosissa sijaitsevissa kunnissa, joita ovat Bras-Panon, Saint-André, Saint-Benoit, Saint-Joseph, Saint-Philippe, Sainte-Marie, Sainte-Rose ja Sainte-Suzanne.

Réunionin saaren tuulisen rannikon leuto ja kostea ilmasto tukee vaniljapalkojen aromaattisten lähtöaineiden muodostumista sekä viljely- että jalostusvaiheessa ja varmistaa mausteen makean tuoksun ja maun kehittymisen.

Vaniljatuotannon asiantuntemus on peräisin Réunionin saarelta. Saarella on kehitetty käsin tehtävän pölytyksen lisäksi muitakin menetelmiä, kuten vihreiden vaniljapalkojen ryöppääminen laittamalla ne kuumaan veteen kolmeksi minuutiksi. Réunionilaisten tuottajien kehittämät menetelmät takaavat Vanille de l’île de La Réunion SMM -merkinnän laadun, vaikka samoja menetelmiä käytetäänkin nykyisin eri puolilla maailmaa.

Jalostusvaiheen tarkoituksena on tuoda esiin vaniljan täyteläinen maku. Vaniljapalkoja kuivataan ensin auringossa ja sen jälkeen vähintään 20 päivän ajan varjossa. Seuraavaksi niitä kypsytetään suljetuissa puulaatikoissa vähintään seitsemän kuukautta. Näin varmistetaan, ettei lopputuotteeseen jää kreosootin tai tervan makua, joka on tyypillinen sellaiselle vaniljalle, joka kuivataan liian nopeasti ja kypsytetään tyhjiöpusseissa (anaerobinen käyminen).

Vanille de l’île de La Réunion SMM -vaniljaa myydään kolmessa eri muodossa:

  • kuivatut vaniljatangot, jotka ovat pehmeitä ja kiiltäväpintaisia ja joiden väri vaihtelee ruskeasta tumman suklaanruskeaan
  • tuoreet vaniljatangot, jotka ovat meheviä, kiiltäväpintaisia, väriltään tasaisen punertavan ruskeita, jäykkiä ja taipumattomia
  • vaniljatangot, joiden pinnalle on luonnostaan kristallisoitunut tähden, neulasen tai sokerinjyvän muotoisia vaniljan kiteitä kypsytysprosessin aikana – tällaisten vaniljatankojen tuoksu on muita voimakkaampi ja hienovaraisempi, minkä ansiosta gastronomit arvostavat niitä suuresti.

Vanille de l’île de La Réunion SMM -vanilja tunnetaan kaikkialla maailmassa poikkeuksellisten laatuominaisuuksiensa vuoksi, joita ovat useaan otteeseen ylistäneet monet Michelin-tähtiä saaneet kokit ja kondiittorit, kuten Guy Martin, Alain Passard, Pierre Hermé ja Jacques Genin.

Lisätietoa

Vanille de l’île de La Réunion SMM – oikeudellinen eritelmä

Suojattu maantieteellinen merkintä

Elintarvikkeiden maantieteelliset merkinnät

Tapahtumat