Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) strategiasuunnitelmilla edistetään ilmastotoimia, luonnonvarojen suojelua ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja parantamista sekä vahvistetaan maaseutualueiden sosioekonomista rakennetta.
Euroopan komission tuoreimmassa arvioinnissa vahvistetaan, että näillä kansallisilla suunnitelmilla on merkittävä rooli, kun tuetaan EU:n maatalouden siirtymistä kestävään maatalousjärjestelmään sekä varmistetaan viljelijöiden tulotaso ja ruokaturva.
Lyhyesti
Yhteinen maatalouspolitiikka 2023–2027 tuli voimaan 1.1.2023. Sen myötä kaikissa 27 EU-maassa alettiin panna täytäntöön YMP:n strategiasuunnitelmia (hyväksyttyjä strategiasuunnitelmia on 28: yksi kullakin EU-maalla lukuun ottamatta Belgiaa, jolla niitä on kaksi: yksi Flanderille ja yksi Vallonialle).
Euroopan komissio julkaisi marraskuussa 2023 arvioinnin siitä, miten strategiasuunnitelmilla on saatu edistettyä yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteita. Raportti perustuu näissä kansallisissa suunnitelmissa esitettyihin tietoihin ja laadullisiin arvioihin EU-maiden tekemien valintojen mahdollisista vaikutuksista. Tässä alustavassa arvioinnissa esitetään yhteenveto EU-maiden suunnitelmiin sisältyvistä interventioista, joilla edistetään YMP:n tavoitteita ja kuutta EU:n yhteistä vihreän kehityksen ohjelman tavoitetta, jotka liittyvät seuraaviin:
- viljelijöiden kohtuullisemmat tulot ja maaseudun elinvoimaisuuden säilyttäminen
- ympäristö ja ilmastotoimet
- sosiaalinen kestävyys ja yhteiskunnan odotukset, kuten eläinten hyvinvointi.
Raportissa kiinnitetään huomiota myös aloihin, joilla suunnitelmat olisivat voineet olla kauttaaltaan kunnianhimoisempia tai joilla olisi voitu toteuttaa paremmin soveltuvia menettelytapoja.
Arviointi
- 23. MARRASKUUTA 2023
Tutkimukset ja selvitykset
Komission arviointi perustuu seuraaviin ulkopuolisiin tutkimuksiin:
- YMP:n strategiasuunnitelmien kartoitus ja analysointi – Arvio yhteisistä toimista vuosina 2023–2027
- Tiivistelmä YMP:n strategiasuunnitelmien kartoituksesta ja analysoinnista
Arvioinnissa on hyödynnetty myös komission yleiskatsausta hyväksyttyihin strategiasuunnitelmiin:
Lisätietoja on YMP:n strategiasuunnitelmien kartoituksen ja analysoinnin esittelyssä sekä asiaa koskevassa tietokoosteessa (PDF).
- Press release
Today, European Commission's report confirms the important role of CAP Strategic Plans for maintaining farmers' income and food security, while supporting EU agriculture's transition to a sustainable farming model in the 2023-27 period.
Yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelmat maittain
Linkkien kautta näet
- kunkin EU-maan oman strategiasuunnitelman, jonka komissio on hyväksynyt
- viralliseen hyväksymisprosessiin liittyvät asiakirjat
- vuotuiset tuloksellisuuskertomukset.
Vuotuisten tuloksellisuuskertomusten avulla Euroopan komissio valvoo EU-maiden YMP-strategiasuunnitelmien täytäntöönpanon tuloksellisuutta sekä siihen liittyvää varojen käyttöä, tuotoksia ja tuloksia. EU-maiden on toimitettava kunkin vuoden tuloksellisuuskertomuksena seuraavana vuonna 15.2. mennessä.
- Yleisluonteiset julkaisut
- 26. kesäkuuta 2023
This document provides a detailed overview of the 27 EU members’ key elements and choices in their approved national plans. It also responds to requests for information to summarise what plans contain and aim to deliver.
Taustaa
Yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelmat
EU-maat hyödyntävät vuosien 2023–2027 yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanossa strategiasuunnitelmia, jotka kukin maa on laatinut kansallisella tasolla. Maakohtaisissa strategiasuunnitelmissa yhdistellään erilaisia kohdennettuja toimia eli interventioita, jotka vastaavat kunkin EU-maan erityistarpeisiin ja tuottavat konkreettisia EU:n tason tuloksia. Samalla ne edistävät Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteita.
Komissio arvioi hyväksymisprosessin aikana, olivatko jäsenmaiden strategiasuunnitelmat yhdenmukaisia EU:n lainsäädännön kanssa ja edistivätkö ne ilmastoon ja ympäristöön liittyvien sitoumusten (esim. biodiversiteetti- ja Pellolta pöytään -strategiat) toteutumista.
Komissio tuki jäsenmaita strategiasuunnitelmien laadinnan aikana, jotta
- maat voisivat hyötyä mahdollisimman paljon vuosien 2023–2027 yhteisestä maatalouspolitiikasta ja hyödyntää sen välineitä, joilla tuetaan viljelijöitä siirtymässä kestävämpiin elintarvikejärjestelmiin
- jokaiseen strategiasuunnitelmaan sisällytettäisiin myös interventiostrategia, jossa selitetään, miten kukin EU-maa käyttää yhteisen maatalouspolitiikan välineitä saavuttaakseen yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet vihreän kehityksen ohjelman tavoitteista tinkimättä.
Lisätietoa
Voit seurata yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanon vuosittaista edistymistä tulostaulun avulla. Tulostauluun on kirjattu kansallisen tason tavoitteet, jotka kukin EU-maa on asettanut hyväksytyssä YMP:n strategiasuunnitelmassaan. Löydät tulostaulusta myös EU:n tasolla asetetut tavoitteet.
Aikajana
- 1.1.2023
Vuosien 2023–2027 yhteinen maatalouspolitiikka astui voimaan, ja YMP:n strategiasuunnitelmien täytäntöönpano aloitettiin kaikissa 27 EU-maassa.
- 14.12.2022
Komissio hyväksyi kaikki 28 strategiasuunnitelmaa (yksi kutakin EU-maata ja kaksi Belgiaa kohden). Uuden yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpano alkaisi 1. tammikuuta 2023.
- 31.5.2022 mennessä
Komissio lähetti havaintonsa kaikista EU-maiden 28 strategiasuunnitelmaluonnoksesta.
- 31.12.2022
Viimeinen päivä EU-maiden YMP:n strategiasuunnitelmien toimittamiselle.
- 31.12.2020 mennessä
Komissio antoi kullekin EU-maalle maakohtaisia suosituksia yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelmaan liittyen.
Oikeusperusta
Hyväksymismenettely perustui kriteereihin, jotka on vahvistettu asetuksessa (EU) 2021/2115 jäsenvaltioiden yhteisen maatalouspolitiikan nojalla laadittavien strategiasuunnitelmien (YMP:n strategiasuunnitelmat) tukea koskevista säännöistä.
Asiakirjat
- 23. MARRASKUUTA 2023
- 19. HUHTIKUUTA 2023
- 14. JOULUKUUTA 2022
- 19. HEINÄKUUTA 2022
- 1. HUHTIKUUTA 2022
- 18. JOULUKUUTA 2020
- Lataaбългарски(395.9 KB - HTML)
- Lataaespañol(339.59 KB - HTML)
- Lataačeština(340.8 KB - HTML)
- Lataadansk(335.93 KB - HTML)
- LataaDeutsch(342.84 KB - HTML)
- Lataaeesti(333.82 KB - HTML)
- Lataaελληνικά(391.93 KB - HTML)
- LataaEnglish(331.22 KB - HTML)
- Lataafrançais(345.99 KB - HTML)
- Lataahrvatski(333.29 KB - HTML)
- Lataaitaliano(338.93 KB - HTML)
- Lataalatviešu(339.59 KB - HTML)
- Lataalietuvių(337.54 KB - HTML)
- Lataamagyar(342.56 KB - HTML)
- LataaMalti(342.04 KB - HTML)
- LataaNederlands(339.9 KB - HTML)
- Lataapolski(340.16 KB - HTML)
- Lataaportuguês(342.5 KB - HTML)
- Lataaromână(342.58 KB - HTML)
- Lataaslovenčina(341.28 KB - HTML)
- Lataaslovenščina(332.33 KB - HTML)
- Lataasvenska(333.92 KB - HTML)
- 18. JOULUKUUTA 2020
- Lataaбългарски(719.52 KB - PDF)
- Lataaespañol(378.82 KB - PDF)
- Lataačeština(567.29 KB - PDF)
- Lataadansk(562.84 KB - PDF)
- LataaDeutsch(653.97 KB - PDF)
- Lataaeesti(552.98 KB - PDF)
- Lataaελληνικά(716.2 KB - PDF)
- LataaEnglish(393 KB - PDF)
- Lataafrançais(567.98 KB - PDF)
- Lataahrvatski(561.78 KB - PDF)
- Lataaitaliano(558.9 KB - PDF)
- Lataalatviešu(569.22 KB - PDF)
- Lataalietuvių(571.83 KB - PDF)
- Lataamagyar(633.25 KB - PDF)
- LataaMalti(578.32 KB - PDF)
- LataaNederlands(549.79 KB - PDF)
- Lataapolski(574.54 KB - PDF)
- Lataaportuguês(379.14 KB - PDF)
- Lataaromână(636.79 KB - PDF)
- Lataaslovenčina(573.09 KB - PDF)
- Lataaslovenščina(635.77 KB - PDF)
- Lataasvenska(563.42 KB - PDF)
- 17. JOULUKUUTA 2020
- 7. TOUKOKUUTA 2020