
Italian kuuluisimpiin viineihin kuuluva Chianti SAN tunnetaan kaikkialla maailmassa. Aikojen saatossa kehittynyt Chianti sopii hyvin yhteen yksinkertaisen tomaattipastan tai vaikkapa maksan ja härkäpapujen kanssa.
Alkuperä
Chianti SAN -punaviiini on peräisin Italiasta Toscanan alueelta, jonka maisemia viiniköynnökset ovat aina koristaneet. Toscanan alueelta on esimerkiksi löydetty fossilisoituneita viiniköynnöksiä kymmenen miljoonan vuoden takaa.
Ensimmäisiä merkkejä viininviljelystä alueella on löydetty jo 700-luvulta eaa. etruskien ajalta (700–200-luvulla eaa.). Toscanalaiset viinit olivat jo silloin arvostettuja alueen ulkopuolella, ja niitä vietiin Etelä-Italiaan ja Galliaan (joka sijaitsi enimmäkseen nykyisen Ranskan alueella).
Niistä erityisesti Chianti SAN vakiinnutti hitaasti asemansa varhaiselta keskiajalta alkaen. Firenzen ja Sienan välillä kohoavat kukkulat tunnettiin Chiantin vuoristona. Tämä alue tunnettiin viininvalmistuksestaan, mikä johti siihen, että sen kolme tärkeintä kylää (Castellina, Gaiole ja Radda) perustivat Lega del Chiantin eli Chiantin liigan.
Sen tunnusti ensimmäiseksi vuonna 1716 Toscanan suurherttua Cosimo III, joka sääti, että ainoastaan Lega del Chiantin, Greven ja sen ympäristön kylien tuottajat saavat käyttää Chiantia viiniensä nimenä.
Rajattu Chianti SAN -viinin tuotantoalue on laajentunut sen jälkeen asteittain siten, että siihen kuuluu nykyisin merkittävä osa Keski-Toscanasta, johon kuuluvat Arezzon, Firenzen, Praton, Pistoian, Pisan ja Sienan maakunnat. Alue tunnustettiin laillisesti Chianti SAN -viinin tuotantoalueeksi, kun sille myönnettiin Italian tarkistettu alkuperänimitys (DOC) 9.8.1967.
Tuotanto
Chianti SAN -viinin erityisyys liittyy alueella vallitsevaan ilmastoon ja maantieteellisiin erityispiirteisiin. Ihanteelliset olosuhteet viiniköynnösten kasvattamiselle ovat Tyrrhenanmeren muodostaman lämpimän välimerenilmaston ja kumpuilevan maaston leudontamien lämpötilojen ansiota. Korkeuden ansiosta rypäleissä on hyvä sokeripitoisuuden ja happamuuden tasapaino, sillä lämpötila vaihtelee paljon päivän aikana.
Suurinta osaa Chianti SAN -viinin valmistuksessa käytettävistä rypälelajikkeista on viljelty perinteisesti alueella. Pääasiallinen tämän viinin valmistuksessa käytettävä lajike on Sangiovese N, jonka osuuden rypäleistä olisi oltava 70–100 %.
Chianti SAN -viinin valmistuksessa käytettäviä viiniköynnöksiä ei voida kasvattaa yli 700 metrin korkeudella merenpinnasta. Niitä kasvatetaan keskimäärin 200–400 metrin korkeudella merenpinnasta. Viiniköynnösten kasvatusta ei ole erityisesti rajoitettu edellyttäen, että rypäleiden ja viiniköynnösten erityispiirteitä ei muuteta. Horisontaalinen kasvatus on kuitenkin tiukasti kielletty.
Nykyisin on olemassa erilaisia Chianti SAN -viinejä, joissa on käytetty eri kypsytysmenetelmiä tai erilaisia rypäleyhdistelmiä, kuten esimerkiksi Chianti Superiore ja Chianti Riserva. Ne kaikki on kuitenkin valmistettava rajatulla alkuperäalueella, jolta myös rypäleiden on oltava peräisin.