
EU on maailman johtava elintarvikkeiden ja maataloustuotteiden viejä. Vuonna 2023 kaupan ylijäämä oli yhteensä 70,1 miljardia euroa (12,8 miljardia euroa eli 20 % enemmän kuin vuonna 2022). Kansainvälinen kauppa tarjoaa EU:n maataloudelle myös mahdollisuuksia, sillä se edistää taloudellista kannattavuutta ja hyvinvointia.
EU soveltaa EU:hun tuotaviin tuotteisiin samoja tiukkoja terveys- ja turvallisuusvaatimuksia kuin EU:ssa tuotettuihin tuotteisiin. Näin varmistetaan, että kaikki EU:ssa myytävät elintarvikkeet täyttävät tiukat terveysvaatimukset, ja samalla ehkäistään kasvi- ja eläintautien leviämistä. EU ei tingi näistä vaatimuksista, kun se neuvottelee kauppasopimuksia muiden maiden tai alueiden kanssa.
Työpaikkojen ja ympäristön suojelu
Komissio pyrkii välttämään ympäristövahinkoja ja estämään yrityksiä siirtämästä tuotantoa maihin, joissa ympäristövaatimukset eivät ole yhtä tiukkoja.
Viime vuosina EU on ottanut käyttöön kunnianhimoisia sääntöjä, jotka kaikkien EU:ssa myytävien tuotteiden on täytettävä. Säännöillä kielletään esimerkiksi
- tuotteet, jotka pahentavat metsäkatoa
- tuotteet, joiden tuotannossa käytetään pakkotyötä
- tuotteet, joista aiheutuu liiallisia mehiläisille haitallisten aineiden jäämiä
- tuotteet, jotka tuotetaan käyttämällä kasvunedistäjinä antibiootteja.
Tiettyjen herkkien tuotteiden tapauksessa EU:hun tuotaville tuotteille on myös määritetty huolellisesti suunnitellut tuontikiintiöt. Kiintiöt pannaan täytäntöön vaiheittain, ja niillä valvotaan, kuinka paljon EU:n alueelle tuodaan tiettyjä maataloustuotteita.
Kaupan tuomat mahdollisuudet
EU on tehnyt monia hyödyllisiä kauppasopimuksia, jotka tukevat maatalous- ja elintarvikealaa. Tuotannon hyvä laatu ja vaivalla saavutettu maine takaavat, että ala säilyy globaalisti kilpailukykyisenä.
Vastuuvapauslauseke: Tämän julkaisun teksti esitetään ainoastaan tiedoksi, eikä se ole oikeudellisesti sitova.
Linkit
Lisätietoa
Hintaseuranta, lyhyen ja keskipitkän aikavälin näkymät ja analyyttiset katsaukset maataloushyödykkeiden ja elintarvikkeiden markkinakehityksestä EU:ssa ja maailmanlaajuisesti.
Tietoa siitä, miten EU edistää EU:n maataloustuotteiden menekkiä.
Euroopan komissio vahvistaa viljelijöiden asemaa elintarvikeketjussa.
Lisätietoa EU:n maatalouspolitiikasta

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin YMP:stä.

The Food for Europe podcast is a European podcast series on food and farming, featuring interviews with key players in European agricultural policy.


